Rakennusprojekteissa ja urakoissa on välttämätöntä tehdä monenlaisia sopimuksia eri toimijoiden kanssa. Urakkasopimuksessa on tärkeää määritellä urakan oikeudelliset vastuut ja vastuutahot riittävän täsmällisesti. Urakkasopimuksella sovitaan tärkeimpänä urakoitsijan suoritusvelvollisuuden piiriin kuuluvista töistä ja toimenpiteistä. Urakoissa oikeudellisessa merkityksessä ovat sopimusten lisäksi myös työmaapäiväkirjat, työmaakokousten pöytäkirjat, neuvottelupöytäkirjat sekä rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998.

Urakkaa koskevat riitaisuudet saattavat koskea esimerkiksi urakkasuorituksen virheellisyyksiä, urakan viivästymistä ja viivästyssakkoa, rakennuttajan myötävaikutusvelvollisuuden sisältöä sekä viime kädessä urakkasopimuksen purkua. Urakan aikana saattaa lisäksi ilmetä yllättäviä tilanteita ja olosuhteita, jotka eivät ole kummankaan osapuolen tiedossa. Suunnitteluvastuu on pääsääntöisesti tilaajalla, joten suunnitelmien muutoksen takia urakoitsija voi olla oikeutettu korvaukseen ja urakka-ajan pidennykseen. 

Lakiasiantoimisto A&A-Laki toimii apuna rakentamiseen ja urakoihin liittyvien moninaisten oikeussuhteiden selvittämisessä sekä riitaisuuksien ratkaisemisessa.

Täytä yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä tilanteesi kartoittamiseksi

Puh: (+358) 451487766 
Sähköpostiosoite: info@aalaki.fi

Kuulumme Suomen vahvimpien joukkoon.
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/sertifikaatit/suomen-vahvimmat 

Nämä sivut on tarkoitettu yksinomaan tiedottamiseen. Sivuilla esitettävät tiedot eivät muodosta oikeudellisia tai muitakaan neuvoja, eikä niitä tule pitää sellaisina. Lakiasiaintoimisto A&A-Laki tai yksittäiset lakimiehet eivät vastaa toimenpiteistä, joihin on ryhdytty näiden sivujen tietojen nojalla. Näillä sivuilla käytetään evästeitä. Tietoa evästeistä ja muista tietosuojaan liittyvistä asioista on löydettävissä tietosuojaselosteesta.