Kiinteistöriidoissa useimmat riitaisuudet liittyvät käytetyn asunnon tai kiinteistön kauppaan. Kiinteistöjen ja asuntojen kaupoissa on yleistä, että ostaja pettyy kaupan kohdetta koskevissa odotuksissaan. Pettymyksestä ei monestikaan olla kaukana kaupan riitauttamisesta siinä olevan virheen perusteella. Käytetyn asunnon ja kiinteistön ikääntyminen kuittenkin pitää ottaa huomioon asuntokauppaa tehtäessä. Ostaja ei voi tehokkaasti valittaa virheestä, joka hänen olisi pitänyt huomata käytetyn asunnon tavanomaisessa tarkastuksessa ennen kaupantekoa.

Milloin asuinkiinteistössä on oikeudellisesti merkityksellinen laatuvirhe? 

Milloin kiinteistön laatuvirhe oikeuttaa hinnanalennukseen tai kaupan purkuun ja miten palautettava kauppahinta tai vahingonkorvaus lasketaan? 

Nämä ovat kysymyksiä, joiden arvioimisessa on erittäin tärkeä kääntyä asiantuntijan puoleen, sillä mikä tahansa vika tai puute asunnossa tai kiinteistössä ei kuitenkaan ole virhe. Asunnossa tai kiinteistössä olevan vian tai puutteen pitää lähtökohtaisesti olla merkittävä ennen kuin sen perusteella voi vaatia hyvitystä. 

Kun asunnon tai kiinteistön kauppa on johtanut pettymykseen ja ilmenee epäilys, että siinä on virhe, on syytä kääntyä ammattitaitoisen lakimiehemme puoleen mahdollisimman pian. 

Useimmiten kotivakuutukseen sisältyy oikeusturvavakuutus, ellei sitä ole poissuljettu vakuutuksen ottamisen yhteydessä.  Oikeusturvavakuutus kattaa pääosan oman asiamiehen käyttämisestä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut. Vakuutuksen käyttäminen edellyttää, että käytät kelpoisuusehdot täyttävää lakimiestä ja että asia on riitautunut. Lakimiehemme tekevät puolestasi oikeusturvailmoituksen vakuutusyhtiöön.

Täytä yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä tilanteesi kartoittamiseksi

Puh: (+358) 451487766 
Sähköpostiosoite: info@aalaki.fi

Kuulumme Suomen vahvimpien joukkoon.
https://www.asiakastieto.fi/yritykset/sertifikaatit/suomen-vahvimmat 

Nämä sivut on tarkoitettu yksinomaan tiedottamiseen. Sivuilla esitettävät tiedot eivät muodosta oikeudellisia tai muitakaan neuvoja, eikä niitä tule pitää sellaisina. Lakiasiaintoimisto A&A-Laki tai yksittäiset lakimiehet eivät vastaa toimenpiteistä, joihin on ryhdytty näiden sivujen tietojen nojalla. Näillä sivuilla käytetään evästeitä. Tietoa evästeistä ja muista tietosuojaan liittyvistä asioista on löydettävissä tietosuojaselosteesta.